2013/10/06

Viikonloppua

Torstaina palasin takaisin kouluun terveenä jälleen, ja toivon mukaan, pysynkin tästä eteenpäin sellaisena. Meille luvattiin perjantai vapaaksi joten suuntasin heti koulun jälkeen kotia Kokkolaan. On aina yhtä kiva pitkän ajan jälkeen tulla kotia viettämään aikaa perheeni kanssa, kyllähän sitä vähän yksinäistyy kämpillä arkipäivisin. Perjantaina lähdettiin aamusta mamman ja mummin kanssa ostoksille, metsästettiin synttärilahjaa pikkuveljelleni, joka löytyi juuri ennen kotiin menemistä. Käytiin myös kirppareilla etsimässä mun asuntoon jotain pieniä aarteita, tosin ei tällä kertaa oikeen löytynyt muuta kun LP-kulho, pari lautasta ja kynttiläkuppia. Illemalla suuntasin ulos Annican kanssa, se oli suht rauhallinen mutta hauska ilta English Pubissa, jouduin aika aikaisin kotia koska muuten ei olisi ollut kyytiä, haha laiska, mutta en siinä kunnossa tahtonut kävellä 6 kilometriä päästäkseni metsään. Asutaan siis keskellä metsää. Nohh lauantaina heräsin kauheassa krapulassa, joten vietän suurimman osan aamupäivästä valittaen peiton alla. Mutta mamma tuli sitten vetämään mut sängystä ylös koska sukulaiset oli tulossa meille viettämään veljeäni. Joten ilta tuli vietettyä rakkaiden kanssa ja oli tosi mukavaa nähdä niitä! Nyt istun vielä Kokkolassa pakkaamassa, juuri lähdössä takaisin kotia tekemään läksyt ja siivoomaan! Kun olin kipeenä ei oikein jaksanut panostaa kämpän puhtaanapitoon joten voitte vaan kuvitella minkälainen kaaos mua odottaa kotona! Mutta tässä oli nyt tää pikku päivitys, mukavaa sunnuntaita kaikille !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti