2014/01/26

Onnellinen mutta onneton.

Oon viime aikoina postaillut tosi paljon mun olotiloista. Olen ollut todella maassa ja todella surullinen. Itkenyt ihan älyttömästi. Ja ei, tän postauksen syy ei siis ole että kaipaisin sääliä ja haluaisin jonkun piristävän mua. Mulla on ollut paha olla, siis tosi paha olla. En ymmärrä miksi saan masennuskohtauksia niin usein.

Mutta kaikki on ihan okei. Ei todellakaan täydellistä, mutta ei kuitenkaan niin huonosti että täytyy itkeä joka päivä. Joku asia mun aivoissa ei vaan tahdo pysyä positiivisena. Jään aina miettimään negatiivisia asioita ja sitten aina päädyn kirjottamaan jonkun typerän postauksen tänne blogin puolelle. 

En ole masentunut, en voi olla masentunut. 

Mulla on maailman paras perhe, ja tää on varmaan ekaa kertaa ku sanon sen ääneen(eli siis kirjotan julkisesti). Vasta nyt tajuan kuinka paljon ne kotosalla oikeen meinaa mulle ja en ois yhtikäs mitään ilman heitä. 

Mulla on tämä yksi rakas ihminen. Ja hänen takiaan olen onnellisempi kun koskaan aiemmin. Hän ei tiedä itsekkään kuinka älyttömän tärkeä hän mulle on. Hän on sitä tärkeintä.

Mulla on monta kaveria, pari oikein hyvää ystävää. Tosin viime aikoina on tuntunut siltä että lähes kaikki on kadonnut, ja sitä pelkään tosi paljon. Jos nyt joku teistä lukee tätä niin älkää kadotko. Ystäviä tarvitsee enemmän kun luulee.

Mun elämä on ihan hyvä tällä hetkellä, olen onnellinen mutta silti onneton. 

Joten pyydän näin jälkikäteen anteeksi masentuneista postauksista ja yritän pitää positiivisen asenteen. Mutta muistakaa että mikään ei siltikään voi olla täydellistä.

2 kommenttia:

  1. Feeling miserable from time to time is a normal thing. Many people just tell more about their "happy side", so you know more about your own unhappiness then about their unhappiness. So what I want to say: Don't feel bad about such posts if they help you to deal better with your uhappiness. It is certainly better than to bottle things up.
    Cheers,
    Eike

    VastaaPoista
  2. Kyllä sitä saa välillä olla masentunut vaikka oiski kaikki ihan hyvin. Mulla on niin kaiken aikaa, cheers! <3

    VastaaPoista