2015/01/20

Elossa


Ohhoij! Olen elossa vielä, ei hätää. Tosin tän blogin päivittäminen ei oo tähän mennessä innostanu kovinkaan paljon mutta mä vähän niinkun aamulla päätin että nyt aion tehdä postauksen vuodesta 2014, kuvissa ja toivottavasti videossakin jossain vaiheessa kuhan löydän kunnollisen ja suht. helpon videomuokkausohjelman, jollaki ehdotuksii? hyviä kokemuksia?

Tammikuu on ollut täynnä hämmennystä. En osaa oikeen kuvailla sitä muulla tavalla. Ei ole tapahtunut mitään huikeeta. Rakas täytti 22 ja sitä sitten vietettiin vähän kahdestaan, yritin leipoa kakunkin mut se meni päin mehtää., Ihan kivan noloa sitten tuoda esille mun epäonnistunu ja sulanut kakku. Mutta yritinpähän kuitenkin. Tiedättekö sen tunteen kun yritätte saada aikaan jollekkin täydellisen "kokemuksen", tässä tilanteessa syntymäpäivän, ja ihan kaikki menee pieleen. Sellanen päivä se oli, epäonnistuminen ei vaan koskaan tunnu mitenkään hyvältä.

Pari työvuoroakin on mahtunut tähän kuukauteen ja sitten tietysti sekoilua kelan kanssa ja paperihommia vaikka kuinka paljon.. 

Onneksi kuun loppuun mahtuu vähän juhlimista kun ystäväni Amanda täyttää vihdoin 18 vuotta. Joten lähetään sitten sen ja Teklan kanssa Vaasaan juhlimaan 31. päivä. Joten jos joku vaasalainen sattuis lukeen tätä nii ehottakaa niitä parhaimpia yöklubeja ja baareja sielläpäin? :) 
Yövytään sitten Vaasassa ja sitten vähän krapulashoppailua sen jälkeen haha. 

Ens kuussa sitten saattaa tapahtua vaikka ja mitä. 7. päivä mut on kutsuttu Helsinkiin tupareihin joihin uskon että pääsen jopa karkaamaan, joten sitä mä odotan innolla. Pääsee pois tästäkin pirun kaupungista hetkeksi. Sitten on tietysti ystävänpäivä mutta silloin ei taida tapahtua mitään erikoista. Jaaaaa hiihtolomakin tulee joten pääsen varmaan perheen kanssa jonnekkin, toivottavasti.

Mutta enpähän nyt änge tähän postaukseen mitään muuta randomia.. Menen tästä valmistelemaan seuraavaa postausta ja toivotan kaikille mukavaa tiistaita. 

2 kommenttia:

  1. Oon tietty ihan eri-ikäluokkaa, mutta taitaapi vastaus olla silti sama. Vaasassa on surkee yökerhotarjonta - nekin mitä on niin on pistäny ovensa säppiin, joten taitaa teidän ikäisille jäädä tarjolle vaan Fontana (http://www.fontanaclub.com/) :/ Baareista esim O'Malleys (mutta en oo ihan varma ikärajoista siellä) Siinä kai 2 suosituinta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, en oo kato perehtyny ollenkaan tuohon, ollaan vaan menossa sinne haha. Mutta kiitos paljon :)!

      Poista